Mulla on nyt viime aikoina tuntunut koko ajan tosi pahalle. En huomioi mun omaa rakasta ja saatan vaihtaa hänen kanssaan vain pari sanaa. Hän tekee melkein kaiken mitä on meidän yhteisiä velvollisuuksia. Oon tosi väsynyt. Oon yliopistolla ja töis. Tänäänki 13-tuntinen päivä. Hirveesti asioita on tekemättä.

Mä otin liian ison palan kakkua. Ei tää taida olla mun juttu tai sit en oo vaan tehny tarpeeksi. Tahtoisin vaan vaipua horrokseen ja muuttaa erakoksi suureen metsään.

Kun on liian monta rautaa tulessa, niin joku palaa loppuun tai sitten viilenee.

Mutta ainoa mitä voin tehdä on olla ystävällinen. Ottaa toiset huomioon ja pysyä positiivisena. Ja karsia kursseja ja to-do listan epäolennaisuuksia. Kaikki tapahtuu aikanaan.

Mun rakas vanha elämänvoima palaa takaisin. En jaksa olla tarpeeksi hyvä. Mua sattuu, en tiedä kuka olen mitä haluan tai minne olen menossa.

Tai ehkä se on rakkaus, ystävät ja ammatti. Mitä mä oikein angstaan aina. Ryven huonossa olossa. Päiväkirja ja salainen blogi vaan pahentaa tilannetta. Tarvin vaan jonku jolle jutella. Ehkä terapeutin, aikuisena sellaista on vain äärettömän vaikea saada.

Menkää nukkumaan lukemasta kökköä blogia eli öitä!