Nyt mul on aika suuri ahdistus. En oo saanu tehtyä juuri mitään viimeiseen kolmeen päivään. On tullu nukuttua liian vähän. Mul on kauhee mahakipu. En saa syötyä aterioita loppuun asti. Mut oon sentään syönyt joka päivä suunnilleen 5 kertaa. Oon urheillu pari kertaa viikos viime aikoina. Se on auttanu yhen päivän ajan mun ruokahaluun, mut sit se taas katoaa. No ei tätä asiaa auta itkee tai ahdistella. Sit syödään ku tulee taas nälkä. En oo ainakaan oksennellu kovin monesti. En joka viikkokaan.

Pitäs periaattees saada opinnäytetyö tehtyä paris viikos, ku kesäkuus on taas työt. Mulle tulee kiiire. Tiedän, että oon edistynyt, mutta en tarpeeksi nopeesti. Teidän myös että ku teen vaan niin saan urakoitua jopa käsittämättömän paljon kerrallaan. Jos on aikaa ja inspiraatiota. Mul vaan ei inspis riitä. Oon tosi väsynyt ja sressaantunut. Sitä oon ollu jo vuoden ihan liikaa. Mun opinnot on tänä vuonna edenny nopeemmin kuin koskaan yliopistourani aikana. En oo silti tyytyväinen. En oo niin nopea, kuin kuuluis. Mutta kehenköhän mä oikein vertaan itseäni?

Nyt mua stressaa häät. Tahtoisin kaiken olevan täydellistä, mutta mistään en oo löytäny täydellisiä kenkiä tai korvakoruja. Huntuki puuttuu, auto, valokuvaaja, hääsviitti, kampaaja jne. Isoimmat jutut on jo hommattu mut silti nää on tosi tärkeitä. Ahistaa, mut aavistin jo ennalta, että tuun hermoileen näitä juttuja aivan varmasti. Isot uudet ja jännittävät asiat saa mut aina stressaamaan, monesti aivan liikaa. Ehkä mun pitää jutella kaasoille.

Seki mua harmittaa ku mies on ollu myös tosi väsynyt, valitellu voimatonta oloa. Hän syö vain kahdesti päivässä suunnilleen, jos ei sipsivälipaloja lasketa. Valtava päivällinen ja iltavoileivät. Kyl hän vetää välis jotain nakkeja, munia ja raejuustoa, mut ei leipää tai vihanneksia muuten ku kerran nuo yllämainitut. Eli ainoot ateriat kaks leipäpalaa ja joku puoli lautasellista salaattia. Ei marjoja tai hedelmiä, puuroa, pähkinöitä jne. Ei ihmekään ku ukko nuutuu, ku vetää liikaa protskua. Se osti jotain monivitamiineja, ku on heikko olo. Veikkaan kans vitamiinien puutosta. Aamupalan ja lounaan se skippaa joka ikinen päivä ja kävelee kilometrikaupalla töihin. Pitää vissiin tehdä sille eväät, keittää aamupuuro ja paistaa munakas, vähän smoothieta kylkeen, niin jospa piristyis.

Onneks kohta on kesä. Ja oon aika varma, et tästä tulee yks parhaimmista kesistä. On ihanaa, ku puut vihertää, on lämmin, näkyy kukkasia ja voi istua ikkunan vieres vaan tuijottaa ku ruoho on niin vihreää. Sit tulee festarit, jos yksille pääsis. Ja häämatkalle mennään ainaki jossain kohtaa. Sit meen kosmetologille ennen häitä rentoutumaan, ehkä siron luonnolliset ripsipidennyksetkin laitatan. Ja aijon näyttää muutoinki häis kauniimmalta kuin koskaan. Voi sit omat tyttäret koettaa pistää paremmaks, jos sellaisia maailmaan joskus ilmaantuu.

Haaveilen perheestä. Huomaan välillä pelkääväni/toivovani että olisin raskaana. Mul on joku pakkomielle tehdä raskaustesti monta kertaa vuodessa. Jotenki epäilen sitä niin usein. Luen vauvalehtiä ja stalkkaa kavereitani, joilla on jo lapsia. Kun vaan osaisin olla viisas äiti. En niin ulkonäkökeskeinen ja itsekäs kuin ehkä omani. Ja että jaksan huolehtia kodista, käydä töis, olla kullan kans kahden ja tavata myös ystäviä. Silloin mulla olis onnellinen elämä. Ihana soma pieni koti ja kerran vuodes ulkomaille, tai lappiin, ehkä mökille jos ei muuten.

Oon pohtinut sitä ilmapiiriä, joka meillä on kotona. Äiti höpisee omista jutuista ja isä vaan on. Meil on miehen kans vähä sama. Mä vaan höpisen ja mies on. Mut ainaki hän on ahkera ja huomaavainen. Huolehtii meistä, auttaa mua jos en osaa korjata pyörää, käy kaupas ja antaa halata ku on halipula. Enää hetki niin mä olen vaimo. Kunnollinen nainen. Joskus äitikin. Ja meillä on kaunis koti, jossa on melkein miljoona kaappia, muttei liikaa krääsää, vain se mitä tarvitaan. Ja pienet iloiset pallerot, joiden kanssa on hauskaa. Sellaisia juttuja toivon elämältäni.

Työ siinä tahdon olla hyvä, älykäs, inspiroitunut, idearikas, mutta varma. Paljon tahdon osata. Ja ainakin oon onnellises asemas, ku taidan tykätä tulevasta ammatista. Jännittää siirtyä oikeaan työelämään. Mut onneks hetki on vielä aikaa hengähtää ja löytää harmonia. Nyt oon saanu purkaa tuntoja, haaveilla ja suunnitella. Kyl tää tästä.

Ihanaa loppukevättä!