Naureskelin itselleni, kun kaksi viimeisintä kirjoitusta olivat niin samankaltaiset. Ja muutenkin, kun luen tätä blogia taaksepäin tai päiväkirjojeni rustauksia ynnä sosiaalisen median syövereihin lataamiani selpustuksia. Niin huomaan ajattelevani aina samoilla tavoilla. Kuin en kehittyisi ihmisenä laisinkaan.

Mua vaivaa edelleen tää sama ongelma, kuin aina ennenkin. Ammatinvalinta ja identiteetti. Oonko menossa oikeaan suuntaan. Yliopistossa on kyl mukavaa ja aihe jota opiskelen kiinnostaa, mutta nyt mun pitäis päättää mihin alaan oikein suuntaudun. Tänä vuonna pitää aloittaa päättötyö ja mulla on enää aikaa suunnilleen puoli vuotta päättää, että mitä oikein tahdon.

Nyt juuri mul on valtavasti opiskeltavaa, kaikki kiinnostaa ja mistään on vaikea luopua. Oon löytäny mukavia kavereita opiskeluista ja töitäki riittää edelleen. Tuntuu etten tahtois jaksaa enää tätä kaikkee. Nyt kun en oo vielä päässy käsiksi opiskelurutiineihin pitkän kesän jälkeen, niin työläys ahdistaa valtavasti. Onneks sain yhden viimevuoden kurssin suorituksen lykättyä tälle vuodelle, niin ei tarvi ihan valtavasti stressata tän hetkisistä. Mut tahdon silti tehdä kunnolla kaiken mihin ryhdyn. Töissäki on kipinää jäljellä ja ihanat työystävät.

Ja sitte mikä parasta. Oon löytäny häämekon. Se on uskomattoman ihana, enää tarvii selvittää saanko sen sovitettua suoraan vai kenties tilattua. Näin sen netissä muutaman tunnin epätoivoisen selailun jälkeen, kun olin selvittänyt huolellisesti kotikaupunkini tarjonnan. Ihastuin niin, että jäin siitä haaveileen ja tuijottaan pitkäksi toviksi. Oon tehny täydellisten mekkojen ja muiden hääunelmien leikekirjaa. Kenties voisin sen jonnekkin printata jottei huku netin syövereihin. Jotenki vaikka nykyään kaikki on helposti koneella, niin silti asioihin ja valokuviin saa paljon paremman tuntuman, kun ne on aivan konkreettisesti näkösällä.

Mies on ihana. Se tuo mun lempiherkkui kaupasta ja suostu jopa hiljattain syömään ihanan ravintolaillalisen vaikka yleensä vihaa ulos lähtöä. Mokoma kotikissa. Välillä mua ärsyttää, ku ukko tahtoo kaiket päivät pelata koneella ja oleilla kotona. Itse oon nykyään todella vähä koneen äärellä. Mut kuitenki kotona olo on itsellekin ihanaa, kun  uurastaa pitkiä päiviä.

Viikon kesäloma oli hieman turhan lyhyt. Huomaan että rästihommia jäi tekemättä ja kavereita näkemättä. Mut on se aina parempi ku ei mitään. Ainaki sain nukuttua ja oleiltua aika kivasti.

Rahan säästökuuria tarvin syksyn mittaan. Shoppailuaddiktio ei hellitä oikein millään. Huomaan aina kaipaavani uusia vaatteita, kenkiä ja meikkejä sun muita turhakkeita. Ja sisustuskin on ihanaa. Kenties tarpeeksi kova kiire pakottaa lopettamaan ainaiset kiertelyt. Kaipaan rauhaa, mutta shoppailu on levotonta ja nopeiden päätösten tekoa hetken mielijohteesta.

Mun pitäis varmaan olla kuukausi jossain keskellä metsää vaeltamas tai jotain, että rauhoittuisin. Lohdullista on kuitenki ajatella, että joululoma tulee yllättävän nopeesti ja jos kukkaro suo, vois talvella käydä minilomalla jossain. Ja jos ei niin sitte vähän kauempana tulevaisuudessa siintää häämatka. Ollaan jo päätetty, että silloin pidetään ainaki kuukausi lomaa häiden aikaan. Jos mahdollista, niin pari viikkoa siitä menee etelän eksoottisessa lämmössä.

Ja rauhaa suo myös liikunta, etenki juoksulenkit vailla korvissa soivaa musiikkia. Vain minä, luonto, joskus oma miekkonen ja satunnaiset vastaantulijat. Ja onni on viikonlopun yksi tai kaksi vapaapäivää. Koti-ilta kerran viikossa vailla velvollisuuksia. Ja ajatus siitä vapaudesta, kun saa muutaman vuoden päästä käydä vain töissä sen sijaan että opiskelee ympäri vuoden työn ohessa.

Kiitos kun jaksoit tylsiä huoliani ja sitäkin tylsempää itselohdutustani kuunnella. Hauskaa loppupäivää!