Tänään on ollut aika lusmu päivä. Aamulla olin opistolla tekees eräänkin kurssin viimeisen suorituksen. Illalla on vielä kevään viimeinen luento ja sitte ei tarvi enää rampata yliopistolla hetkeen. Ikäväkseni jouduin kuitenkin uusintatenttiin vielä kesäkuussa, kun en päässy yhtä kurssia läpi. Olin sieltä aika paljon poissa sairastumisen ja kaikkien kiireiden vuoksi. Mutta muuten tässä vois sanoo, että loma tulee.

Jotenki välillä tuntuu hassulta blogata, kun on olemassa päiväkirjakin. Tääl ehkä kirjoitan kuitenki eri tyylillä ja toisinaan toivoisin kommentteja yms. Meiltä hajos äskettäin tietokone ja kaikki kuvat katos sieltä. Sen takia harmittaa nyt aika tavalla. Mul on jäljellä vaan puhelimes, kameran muistikortilla ja netis olevat kuvat.

Istuskeltiin tänään kiireettömällä lounaalla kullan kanssa ja sitte oltiin järven rannassa nurmikolla. Aurinko paistaa kauniisti ja tuulenvire viilentää, niin että vielä takkia kaipailee. Kuitenki on valtavan ihanaa olla lomatunnelmis. Tuossa alkuviikostaki yks ilta vaan käytiin ulkona syömäs duunin jälkeen ja mentiin sen jälkeen puistoon ottaan aurinkoa.

Pelkkä työnteko on mulle vaan aika leppoisaa, verrattuna siihen, että opiskelee ja käy töissä yhtäaikaisesti. Olin myös koko viime kesän duunis pidennettyä viikonloppua lukuunottamatta. Ehkä tänä vuonna otan loppukesästä enempi lomaa, mut jää nähtäväksi.

Jotenki täl hetkel mietityttää ku en oo vielä päässy töissä tutustuun kaikkiin uusiin työkavereihin kunnolla. Osa porukasta vaan istuskelee yksin omalla paikalla ja räpeltää kännykkää. Oon toki koettanu aina vähä jotain jutella tai pyytää pelaan. Meillä vaan noi vanhat patut on niin omis piireissään. Työpaikan henki ei oo paras mahdollinen täl hetkellä. Kertoilen kyl vielä miten tilanne kehittyy, mut toivottavasti parempaan pian. Ehkä mun pitää vähän toimia linkittäjänä ja ohjailla porukkaa tutustuun toisiinsa :p

Hauskaa loppukevään päivää! :)