Oon ollu viime viikonlopusta asti ihan shokissa, enkä tiedä mitä mun pitäis ajatella tästä kaikesta. Sain elämässäni valtavan hienon mahdollisuuden edetä urallani. Se tuntuu kuitenkin jollain tapaa pahalta. Meitä oli neljä kilpailijaa, joista kaks mulle tuttuja ja melko läheisiä. Päihitin heidät ja näen että se harmittaa nyt kumpaakin jossain määrin.

Rehellisesti sanottuna tiedän että oon hyvinki todennäköisesti meistä paras. On hienoa saada parempaa palkkaa ja kiinnostavammat työtehtävät. Mua jännittää samalla ihan valtavasti ja en tiedä miten hyvin selviän tästä kaikesta. Opiskelen yhä ja mun työn määrä tuplaantui tämän ansiosta. Sain kuitenki soviteltua niin ettei tarvi aivan kaikkia päiviä tehdä mistä alunperin oli puhetta.

Eniten mua pelottaa se, että meidän ihana pomo lähtee pois. Se on ollu aina rento tyyppi ja saanu koko porukan loistamaan. Mutta uudet projektit odottaa häntä. Mutta voinko mä olla edes yhtä hyvä tai pystynkö jopa vielä parempaan? Sitä ei kukaan voi tietää, mutta kun tahtoa löytyy niin tästä selvitään.

Opiskeluihin keskittyminen jää kyllä nyt aivan varmasti enemmän taka-alalle ja sen takia täytyy karsia ainakin sivu-aineopintoja vähemmälle tän kevään ajaksi. Ne on muutenki epävarmalla tolalla. En oikein tiedä tarkkaan mitä haluan. Oon vähän huono päättämään, ku toisaalta haluaisin osata ja tietää kaikkea. Ehkä opiskelen täällä vielä seuraavat viisi vuotta ja tutkinto tulee oleen valtavan laaja. En osaa sanoa sitä varmaksi.

Pian on myös eräs tärkeä päivämäärä. Tahtoisin juhlistaa sitä oman kullan kanssa, mutta joudun oleen iltavuorossa sinä päivänä. Saisinkohan mä korvattua sen tai lähdettyä sen kerran vähän aikaisemmin. Toisaalta oon itse pomo niin saan päättää. Mut on se muita kohtaan pikkuisen epäkohteliasta.

Ja tuo toinen duunikaveri. Sitä harmittaa tää todella paljon. Se ei oo ollu töissä enää oma itsensä. Intoa olis piisannu, mutta se on ollu niin lyhyen aikaa meillä, että taidot ei välttämättä oli riittäny vaativaan hommaan. Mut oon nyt todella harmissaan hänen puolesta. Miten oikein voisin piristää. Ehkä hän voisi saada vastuuta enemmän silloin kun en pääse paikalle opiskeluiden takia. Kyllä tää alkaa kuulostaa järkevälle.

Mun pitää vaan vielä kysyä monta asiaa ennen ylemmiltä ennen kun oon valmis tähän kaikkeen. Mut uskon että tää tekee hyvää mulle. Oon ollu laiska ja vastuuton, huono tarttuun asioihin nuorempana. Mut nyt vihdoin alan olla valmis haasteisiin. On ihana rakas tukena ja kourallinen luotettavia ystäviä. Ja en oo masentunut tai surullinen, niin kuin joskus. Tahdon vain et kaikilla on hyvä olla ja työt tulee tehtyä huolella. Nyt on suunta eteenpäin katse kohti auringon nousua.