Mielessäni olen tehnyt tärkeän päätöksen tulevaisuuden suhteen. On karsittava jostain asiasta, jotta toisille jää enemmän tilaa. Olen vältellyt tätä päätöstä jo pitkään. Ehkä sen viimein teen, vaikka tiedän että voin myös katua.

Lisäksi aina jostain löytyy uusia ystäviä. Olen superhuono lähentymään ihmisten kanssa. Aina tiet kulkee erilleen. Sitten taas ne jotka olen menettänyt surettävat enemmän kuin mikään muu elämässä. Olen pari kertaa ollut erittäin idiootti ja siksi menettänyt ystäviä. Siksi en uskalla olla rennosti, mutta onneksi toiset on ystävällisiä ja fiksumpia sosiaalisis tilanteis.

Oon siksi idiootti ku aina vaan teen ennen ajattelua.

Siks mokaan jatkuvasti liikentees. Tänään en muistanut laittaa autoa lämmitykseen ja meni melkein puoli tuntia rapsutella jäiset ikkunat auki. Ajoin melkein punaisia päin, tein äkkijarrutuksia, en katsonut jalkakäytävältä mahdollisesti tulevia ja melkein unohdin sytyttää auton valot. Sitten panikoiduin kun takaa ajava alkoi vilkuttaa kaistan vaihtoa juuri minun jälkeeni enkä siksi uskaltanut heti vaihtaa kaistaa. Sammutin myös auton pari kertaa risteykseen. Olikohan siinä kaikki. Inssissä ajoin paremmin kuin milloinkaan ennen sitä tai sen jälkeen. Joudun paniikkiin liikenteessä, kun mies ajaa pelkääjän paikalta ja moittii jotain ajovirhettäni. Sitten mokaan koko ajan lisää enkä osaa ollenkaan rauhoittua. Yksin ajaessa ei ole ollenkaan sama ongelma. Ehkä mun pitäis vaan kuvitella ettei hän istu vieressäni sillä hetkellä.

Kuitenkin paljon hyvää olen häneltä oppinut: Sen että asiat tehdään heti. Sosiaaliseen mediaan ei tungeta selfietä joka viikko tai kuukausi. Miten tehdään mehevät wienerleikkeet, putsataan vessan hajulukko, vaihdetaan auton renkaat, putsataan uuni jne. Hän on kätevä sekä isännän, että emännän töissä. Olen kuullut valtavasti hyviä bändejä, elokuvia ja vaikka mitä muuta kulttuuria häneltä. Ja Sitten se, että ei kuitenkaan addiktoiduta idiootteihin nettipeleihin.

Luotan tulevaisuuteeni. Osaan kyllä tehdä asiat kun vain ajattelen tarpeeksi. Olen keskittynyt nuoruuden oppien mukaan enemmän tekoihin kuin meinaamiseen. Mutta jos tekee, pitää myös tehdä ajatuksella. Se on jotain mitä minun täytyy oppia.