Meillä on oman kullan kanssa jo hääpaikka ja kirkko varattuna. Mieltä askarruttaa kuitenkin hääperinteet. Aiemmin joskus vuosikymmen sitten sukulaisten häissä oli  tapana, että morsiuspari asteli aina yhdessä alttarille. Nykyään kuitenkin kaikki omat kaverini ovat omaksuneet amerikkalaisen tavan, että isä saattaa alttarille. Eräskin saatettiin sinne, vaikka olivat jo pitempään asuneet yhteisessä omakotitalossa.

Se tuntuu kuitenkin tosi tyhmältä, koska olen kultani itse valinnut ja olemme yhdessäkin ehtineet jo tovin asua. Minulla on myös aiempi avoliitto takanani, josta monet sukulaisetkin ovat tietoisia. Siksi saattaisi olla hieman noloa mennä isän saattamana sinne. Olisihan se tietysti hienoa tulla sieltä "yllättäen" ja nähdä miehen katse kun ilmestyn sinne kauniimpana kuin koskaan. Toisaalta hänen rinnallaan jo kuljen muutenkin. Mutta onko se nykyään vanhanaikaista yhdessä astella sinne? Tää on kyllä vaikee päätös.