Tuli jostain syystä tarve pohdiskella kulunutta kesää. Aika on surahtanut vallattoman nopeasti töissä. Mut ihanaa on se ettei oo tarvinnu opiskella pariin kuukauteen. Mut ihan pian pääsee taas käyttämään enemmän aivojaan. Tulee jotenki sellainen tyhjä olo, jos vaan on duunis, tekee kotityöt ja liikkuu ehkä, mut sitte vaan on kaiket ajat.

Ainaki tietää, että tavallaan on saanut levätä. Työntäyteinen kesä on ollu mukava, mut jotenki enemmän olisin tahtonut nähdä kavereita vaikka sitäkin olen tehnyt. Mut liikuntaa oon saanu harrastettua sopivasti. Useimmiten pariki kertaa viikossa. Se on itselle saavutus.

Oon huomannu kuluneen kesän aikana tälläisen saman ilmiön joka kulkee sykleittäin mun elämässä. Ensin laiskottelen paljon ja alan huomata etten ole saavuttanut mitään. Sitten taas ryhdistäydyn ja työnteko tai opiskelu lähtee lapasesta, niin että väsyn liikaa. Nyt on se vaihe ku oon uurastanut liikaa ja huomaan etten oo tarpeeksi nauttinut elämästäni. Siksi oon koettanut olla miehen kanssa enemmän, nauttia ruuasta, shoppailla ja olla ulkona.

Tän kesän aikana on ainaki reissattu sentään kotimaassa, käyty festareilla ja mussuteltu ihania suklaamansikoita... Oon makoillu rannalla kärventyen ja uinu melkein niin kauan ku jaksan. Oikeastaan vain täydellisestä kesän vietosta puuttuis mustikoiden kerääminen metsästä ja mökkeily, joka on pian tulossa. Sitten olen aika valmis taas talven viimaan.

Melkein löysin täydellisen häämekon, mut siitä puuttui jotain. Se oli väärän värinen ja kaipasin pitsisia olkaimia. Muutenkin olen tuijottanut telkkarista melkein kaikki hääohjelmat mitä maa päällään kantaa. Niistä oon saanu idean upeista korvakoruista jotka tahdon häihin. Sitten tiedän sormuksen, vaan en ole nähnyt sitä vielä. Kengätkin osaan kuvailla ja kampauksen.

Viime aikoina olen huomannut yhä uudelleen miten hieno mies minulla on. Hän puuhaa kotityöt ja käy kaupassa tuoden sieltä kaikkea ihanaa juuri minua varten. Laittaa valtavan hyviä ruokia. Katsoo lempisarjaa kanssani, kun pyydän häntä lopettamaan pelaamisen. Välillä ärsyynnyn miten hän pelaa aina sitä samaa peliä kaiket illat, eikä tahdo lähteä kanssani ravintolaillalliselle tai rannalle. Mutta hän on enemmän koti-ihminen. Kaipaan jännitystä elämään, toki sitä saa kauhuleffoista tai älykkäistä peleistä, mutta neljä seinää tekee usein valtavan höperöksi.

Mulla on välillä jokin tarve lähteä näyttäytymään kaupungilla, pukea valtavan hienot vaatteet ja mies samaan sävyyn, niin että kateelliset tuijottelee meitä kumpaakin. Nykyään ihmiset on valtavan ulkonäkökeskeisiä. Mut tavallaan ymmärrän sitä. Onhan se imartelevaa kun sua katsellaan pitkään. Tiedän senkin, että naiset tuijottelee mun miestä.

Oltiin baarissa alkukesästä, niin mun ollessa pois pari minuuttia, joku nainen oli menny puristaan mun kultia persuksista. Ei mitään ollu piitannu sormuksesta sormessa, mut oli sentään lähteny lätkiin kun tajus ettei toinen oo kiinnostunut. Tuollaiset tilanteet korostaa sitä tunnetta miten onnekas oon kun hänet löysin. Ja itse taas tahdon olla katseiden kohteena ja pukeutua naisellisesti vaikka oonki onnellinen hänen kanssaan.

Tottakai tässä kaikessa on kääntöpuolensa. Meikkaus vie aikaa ja joskus oon myöhästynyt töistä sen takia, kun jäin puunaamaan nassuani liian pitkäksi aikaa. Sit ku keskityn ulkonäkööni, niin vähemmälle jää henkinen valmistautuminen vaikka töihin. Siinä huomaan että joku tärkeä juttu voi jäädä huomiotta ja pomo valittaa niistä. Ja kyl tulee myös sellainen tunne, että meikittä ja silmälasit päässä sua pidetään heti enemmän älykkönä.

Oon viime aikoina edistynyt sen asian kanssa et mies ei enää ota niin paljon itseensä mun ulkonäkökommentteja. Kai se on tottunut mun turhamaisuuteen. Nykyään hän nauttii sipseistä, dippikastikkeen kera eikä vaan ajattele, et pitää olla hoikka. Hän on jopa sanonut, että en oo enää maininnu asiasta niin usein. Ja tervettä pyöreyttä on palannut hänen kroppaansa eikä mies oo ollu niin uupunut. Viime keväänä hän oli usein valtavan väsynyt.

Me molemmat paiskittiin töitä hullun lailla opintojen lisäksi ja oltiin sikamaisen väsyneitä. Itse en jaksanut tehdä juuri yhtään kotitöitä ja se suututti tunnollista miestä. Hän teki sit munki puolesta ja rojahti illan päätteeksi tissutteleen sohvalle. Huomautin hänelle asiasta ja tapsapullot ja jokaviikkoise oluet katos kaapista. Tää on ehkä ainut asia jota pelkään tulevaisuudessa. Että jos hänestä tuleeki kunnon rapajuoppo. Mä tosin oon tällainen ylianalysoiva ja supervarovainen välillä. Mut sitte oon ottanut itteeniki niskasta kiinni laiskottelun suhteen ja oon puuhastellu kotona ku mies on saanu pelata. Siten ollaan molemmat paremmalla tuulella.

Ja tänään on muutenki onnen päivä. On vapaa lauantai ekaa kertaa kuukauteen. Siks haluan ottaa rennosti. Puuhaan tästä vielä muutaman pakollisen rästihomman ja sitte voiski ottaa rennosti loppuajan. Hauskaa viikonloppua joka silmäparille!