Hukkasin tänään mun puhelimen. Oon melkein varma, että otin sen aamulla mukaan. Mul ei oo pyörää täl hetkellä, niin en voi mennä edes kotiin tarkistaan jäikö se sinne. Sitte oon vielä pomppinu koko päivän pitkin maita ja mantuja. Se saattaa olla melkein missä tahansa. Tarvitsen sitä vielä kipeesti ku pitäis peruuttaa perjantaina oleva lääkäriaika..

Pyysin kultaa facebookis soittaa siihen, mut kukaa ei vastannu. Se viittais et se jäi kotiin. Mutta tietää ei voi. Kysyin kirjastosta ja tuosta vahtimestarilta, mut ei oo näkyny. Tää päivä mul on kuuteen asti luentoi. Nyt on vaan pieni tauko. Huomenna meidän pitää tehä joku ryhmätyö ja perjantaina joudun pitää tuntia.

Jotenki nyt ahdistaa valtavasti. Kai se on siinä ku hukkasin pyörän ja nyt vielä toi kännykkä. Pinna on aivan valtavan kiree. Joudun syömään vauvanruokia vaan ja jotain puuroo, ku hampaat ei kestä vielä normaalia ruokaa. Aina on ihana ku voi kertoo huolistaan jollekulle, mutta tää blogaus ei tunnu kyl kauheesti auttavan.

Velvollisuuksia mulla on nyt aivan hemmetisti. Viikon poissaolot kostautuu siten että nyt mul on vaan kahta enemmän tekemistä ja oon ihan sammumispisteessä. Jotenki hermoilen koko ajan, en jaksa keskittyä ja oon todella väsynyt.

Oi sade, joka taivaalta putoat, huuhdo pois murheeni.

Paljasta minne kadotin tavarani.

Kerro missä lymyää onneni.

Palauta valo silmiini, voima jäseniini ja rakkaus elämään.

Vaellan uupuneena juoksuhiekassa, sade valuta hiekkani kauas pois.

Onni on ystävät, se, että kohta on kesä ja on tärkeä, ihana rakas. Niiden avulla selviän. Kunpa se tunne vain olisi kanssani joka hetki, tai edes useimmiten. Tarvitsen lisää lomaa. Vannon, että viikonloppuna en tee yhtään mitään ja loppuviikolla olen poissa kaikista koulujutuista, jotka eivät ole pakollisia. Ehkä sitten taas helpottaa. Ensi viikolla on myös vappu, kuin toinen viikonloppu keskellä viikkoa. :p

Koetan nyt rauhoittua, ensi kertaan!