Ei tän pitänyt vielä tapahtua. Mun piti päästä ensi lopullisesti eroon unilääkkeistä, saada opinnot loppuun, vakityö ja oma talo. Mutta näin täs ny kävi. Oon ollu ihan kuollu viimesen viikon. Jatkuvasti on nälkä tai väsy. Tunti ruuan jälkeen jo heikottaa ja aamupala kävelee kurkusta alas vessanpönttöön melki joka päivä. Uni tulee vaan joka toinen ilta. Pelkästään 20 min urheilua ja oon aivan hengästynyt. En meinais jaksaa tehdä mitään kotitöitä tai opiskella. Tosin lomaa meinaan pitää joulun ja uudenvuoden välin. Onneksi tulee joulu.

Mun tekee mieli syödä suklaata, pinaattia, salmiakkia ja aurajuustoa koko ajan. Liha oksettaa, en voi ees paistaa jauhelihaa ilman, että on pakko avata ikkuna ja mennä vähän väliä toiseen huoneeseen hengittään raikasta ilmaa. En uskalla nukkua muuta ku selälläni, kaikki housut kiristää on tosi vaikee saada mukava olo.

Sitten kuitenkin innoissani suunnittelen tulevan muksun nimeä ja haaveilen ku saan leikkiä sen kanssa, naurattaa sitä tyhmillä jutuilla ja kaikkee. Ja kaikesta huolimatta pystyn elään ilman mun unilääkkeitä. Vaikka paljoa mitään en saa tehtyä, niin ainaki vauvalle tahon olla hyvä. Pelkään kyllä etten jaksa olla hyvä äiti. Se on kuitenkin yks rankimmista ammateista.

Oon kaiket päivät lukenut jotain vauvafoorumin keskusteluja. Kyl sieltä välillä saa ihan järkeviäki vastauksia. Trolliarmeijan kiusanteko on myös erittäin viihdyttävää välillä.

Kaikkien eniten mua surettaa, kun mies on tavallaan sivullinen. Ei hän voi paljoa vaikuttaa mitä tapahtuu ja mitä teen. Hän on mennyt itseensä. Ei tahdo jutella ja pelaa vaan. Mä taas olisin kauheen sosiaalinen ja tahdon vaan, että joku halaa ja sanoo, että kaikki menee hyvin. Mutta kun ei sitä voi tietää. Näin alussa ei varsinkaan.