Sanoisin hei ja kysyisin kuulumisia kaupan vastaantulijoilta.

Sanoisin veljelleni, isälle ja äidille miten huono perheenjäsen olen ja kuinka ikävä heitä minulla on.

Pyytäisin anteeksi kaikilta ystäviltä, kavereilta ja tuttavilta, joihin en ole yhteyksissä.

Benji-hyppy.

Kulkisin päin maailmaa eriskummallisissa vaatteissa. Tahtoisin pelleillä ja herättää huomiota.

Sanoisin ääneen jokaiselle tuntemalleni ihmiselle, että olen sairastanut kerran elämässäni erittäin vakavan mielenterveyden häiriön. Mutta entä sitten? Jokaisella on peikkoja. Mutta miksi kaikki mielenterveyden ongelmat heti leimataan pahaksi? Keuhkosyöpä tai sydänsairaus karseiden päihteidenkäyttö ja ruokailutottumusten jäljiltä sen sijaan ei ketään syyllistä.

Sanoisin pomolle, etten pysty tähän, koska mulla ei oo uskoa. Mun usko ei vaan riitä ja se on ainoa asia mikä estää mua kaikessa. Mikä hitto mua vaivaa. Mä pystyn mihin vain!

Olisin sosiaalinen. Ne hemmentin sosiaaliset taidot. Missä ne kaikki on? Aina mä peräännyn liikaa sosiaalisis tilanteissa. Oon jotenki turta itsekeskeinen ja mitä lienee.

Kaikki mikä menee huonosti on ainoastaan mun syytä. Kun oon paikalla mutten läsnä. Miksi mä vaan kävelen eteenpäin uskaltamatta muuttaa mun vääränlaista toimintaa.

Kiipeäisin kaupungintalon katolle laulamaan.

Tekisin voltteja keskellä kirkasta päivää puistossa, työpaikalla ja vähän kaikkialla muualla.

Lähtisin keräämään roskia puistosta, kantaisin ruokaa lapsille köyhis mais. Kuuntelisin sitä yksinäistä nuorta ja olisin tukena vaikeina hetkinä. Mä en ymmärrä miks oon säälittävä nynny?

Kaikki jännä jä elämäs tekemättä. Nyt se loppuu! Koska vain päättäväisyys ja usko siihen mitä tekee ratkaisee. Ja totta kai se kannattaa suunnata arvokkaaseen ja itselle tärkeään asiaan.

Meen sanoo hyvästi, kiitos ja anteeksi taas uudelleen.