Tänään kaaduin pyörällä. Taas. Alamäet on pirullisia ja se kun on kiire ja vastaan tulee kauheesti ihmisiä. Noh takapyörä heitti ku yritin jarruttaa melko kovas vauhdis. Polvi on vaan vähän ruhjeilla ja housutki hajos siitä kohdasta. Mut ei siinä sen vakavampaa. Tosi monet kaverit jättää pyöräilyn talvella samasta syystä mutta minä en. Tää oli ainaki kolmas kerta jo tän vuoden puolel ku liukastun pyörällä. En ymmärrä miten näin voi säheltää.

Koska opin oleen viisas, menen ajois nukkuun, muistan syödä lounaan, opiskelen ajois pesen hampaat myös aamuisin, oon läsnä enkä vaan jää vaeltaan. Taivaanrannan maalaus ei hyödytä.

Mutta kun en tiedä kuka olen. Mulle sopis et olisin jossain rauhallises pikkuputiikis asiantuntijana tai sit muuten vaan älykkääs hommas, jos ei tarvi kiirehtiä. Tavallaan tiedän kaikki mitä haluan, mutten tavoittele oikeita asioita elämässä. Kuljen jonkun toisen tallaamaa polkua eteenpäin. Olen jo niin kaukana väärällä tiellä, etten näe minne pitäisi kääntyä. Kaikkialla ympärillä on vain synkkää metsää. Ainoa valo on edessäni ja sinne kävelen, vaikka tiedän ettei se johda minnekään.

Tahdon rauhaa ja rakkautta, hyvyyttä maailmaan ja oikeudenmukaisuutta. Tahdon olla terve, onnellinen ja ystävällinen unelmoija. Kaiken olen itseltäni koettanut kieltää. Rääkkään itseäni, kiirehdin enkä välitä toisista tarpeeksi.

Mutta worst part is over. Olen saanut töissä apua, enkä enää tee juttuja yksin. Oon kiinnittäny huomiota, että syön kolme tai neljä ateriaa päiväs. Nukun ku väsyttää, jollei oo aamu ja pakko mennä jonnekin.

Silti olen sitä mieltä etten kuulu sille paikalle jolla olen, koska en ole oikeanlainen ihminen. Epävarmuus kummittelee sydämessäni. Se pilaa kaiken, tuhoaa rakkauden, ystävyydet ja kaiken muun. En tunne enää itseäni. Vaikka kuinka yritän, olen vain tyhjä kuori kun en seuraa sydäntäni.

Minusta on tullut tunteeton ja kylmä ihminen. Se loistaa lähes kaikkialla minne menen. Olen kaunis, menestyjä ja kadehdittu. On ihana kämppä ja mies niin kultainen. Mutta jokin puuttuu, jokin jota en keksi. Tai toisaalta tiedän sen tasan tarkkaan. Intohimo, tarkoitus elämän. Toisille se on uskonto, joillekin harrastus, tai sitten vain nauttiminen.

Mutta hedonismi, ympäristön tuhlaus, shoppailu, se kaikki saa minut voimaan pahoin. "Kaikki heti mulle." Oon pilannut tuhat ja yksi asiaa. Olen kuin myrkky joka levittää pahaa oloa ympärilleen. Vain muutama ihminen on sellainen, joiden seurassa oon onnellinen ja saan olla oma itseni. Mikä mua vaivaa?

Ahdistaa ja uuvuttaa liikaa vieläkin, mutta saan asiat hoidettua. On tavoiteltava tasapainoa, onnellisuutta ja rauhaa enemmän kuin tuloksia, rahaa ja materiaa. Muuten en ole onnellinen. Kai se on jotain mitä ymmärrän pitkästä aikaa usean vuoden jälkeen.